Alkuraskaus

Halusin tehdä postauksen alkuraskauden fiiliksistä ja kertoa miten kaikki meni.. Tein positiivisen raskaustestin joulun jälkeen.Mulla oli pieni aavistus asiasta, mutta en halunnut innostua liikaa. Vihdoin kun testissä oli kaksi viivaa niin olin vähän järkyttynyt. Parin päivän päästä tein testin uudestaan ja viiva oli vahvistunut. Siitä melkein heti alkoi kauhea väsymys ja paha olo. Muistan, kun vaeltelin zombiena kotona niin Miika vaan nauroi mulle. Uuden vuoden aikoihin olo paheni, mutta asia oli vielä meidän salaisuus, joten sen pahan olon piilottaminen ja se että ei tehnyt mieli syödä mitään oli tosi vaikeaa. Tammikuun alussa paha olo oli siinä pisteessä, että ruoka ei pysynyt sisällä ja en kyennyt tekemään mitään. Syöminen ahdisti ja olo oli todella huono. Jouduin perumaan menoja ja töitä en pystynyt tekemään. Olin vain sohvan pohjalla ja yritin syödä raikkaita hedelmiä. Käytiin varhaisultrassa ja siellä oli pieni papu, jonka sydän sykki. Olo oli helpottunut ja ras...