Oma loma Jyväskylässä
Nyt,kun karanteeni alkaa olla pikkuhiljaa ohi niin pääsin toteuttamaan mun oman loman. Olen haaveillut jo monta kuukautta siitä, että saisin olla hetken yksin.
Ollaan oltu Miikan kanssa maaliskuusta asti kotona kahdestaan ja mä olen ihminen,joka tarvitsee omaa aikaa. Ilman muita ihmisiä tai jatkuvaa sosiaalisointia.
Lauantai 4.7.2020
Lähdin aamu junalla Jyväskylään ja heti perille päästyäni etsin jotain aamupalaa.
Googlailin eri vaihtoehtoja ja wilhelmiinan konditoria oli suosittujen listalla. Tää aamupala oli ihan super hyvä ja maksoi alle 10€. Siellä oli myös upeita kakkuja ja leivoksia.
Aamupalan syötyäni lähdin kiertelemään keskustassa. Kävin muutamassa kaupassa ja olin kävelemässä satamaan,mutta alkoi vesisade.
Oli kuitenkin pakko pysähtyä kirkkopuistoon katsomaan Minna Canthin patsasta. Ja tietenkin hienoja kukka istutuksia.
Kävin katsomassa Aika jonka sain leffan. Se oli mun mielestä hyvä leffa, vaikka aika raskasta katsottavaa.
Leffan jälkeen pääsin vihdoin hotellille. Yövyn Omena hotellissa ja tää on hinta laatu suhteeltaan hyvä hotelli.
Mun oli tarkoitus mennä kiertelemään kaupoissa ja tutkia paikkoja, mutta väsähdin ja vasta muutaman tunnin päästä havahduin, että lähdempä ulos.. Kello oli jo kuusi ja täällä kaikki kaupat olivat kiinni. Ja ulkona kaatosade.
Kävin vain kaupassa ostamassa aamupalaa ja illaksi herkkuja.
Loppuilta meni telkkaria katsellessa ja olemalla ihan rennosti. Päätin kuitenkin illan päätteeksi laittaa kasvonaamion ja sen jälkeen mennä nukkumaan.
Sunnuntai 5.7.2020
Heräilin 8 jälkeen ja aloin syömään aamupalaa. Ostin aamupalan kaupasta,koska tähän hotelliin ei kuulu aamiaista.
Ollaan oltu Miikan kanssa maaliskuusta asti kotona kahdestaan ja mä olen ihminen,joka tarvitsee omaa aikaa. Ilman muita ihmisiä tai jatkuvaa sosiaalisointia.
Lauantai 4.7.2020
Lähdin aamu junalla Jyväskylään ja heti perille päästyäni etsin jotain aamupalaa.
Googlailin eri vaihtoehtoja ja wilhelmiinan konditoria oli suosittujen listalla. Tää aamupala oli ihan super hyvä ja maksoi alle 10€. Siellä oli myös upeita kakkuja ja leivoksia.
Aamupalan syötyäni lähdin kiertelemään keskustassa. Kävin muutamassa kaupassa ja olin kävelemässä satamaan,mutta alkoi vesisade.
Oli kuitenkin pakko pysähtyä kirkkopuistoon katsomaan Minna Canthin patsasta. Ja tietenkin hienoja kukka istutuksia.
Mulla oli viel pari tuntia aikaa, ennenkuin leffa alkoi.niin kävin lounaalla mäkkärillä. Piti jotenkin kuluttaa aikaa ja en keksinyt muutakaan.
Vihdoin koitti leffan aika. En ollu ikinä käynyt päivä näytöksessä ja se oli tosi kivaa, mun rivillä ei ollut muita ja muutenkin ihmisiä oli sopivasti.Kävin katsomassa Aika jonka sain leffan. Se oli mun mielestä hyvä leffa, vaikka aika raskasta katsottavaa.
Leffan jälkeen pääsin vihdoin hotellille. Yövyn Omena hotellissa ja tää on hinta laatu suhteeltaan hyvä hotelli.
Mun oli tarkoitus mennä kiertelemään kaupoissa ja tutkia paikkoja, mutta väsähdin ja vasta muutaman tunnin päästä havahduin, että lähdempä ulos.. Kello oli jo kuusi ja täällä kaikki kaupat olivat kiinni. Ja ulkona kaatosade.
Kävin vain kaupassa ostamassa aamupalaa ja illaksi herkkuja.
Loppuilta meni telkkaria katsellessa ja olemalla ihan rennosti. Päätin kuitenkin illan päätteeksi laittaa kasvonaamion ja sen jälkeen mennä nukkumaan.
Sunnuntai 5.7.2020
Heräilin 8 jälkeen ja aloin syömään aamupalaa. Ostin aamupalan kaupasta,koska tähän hotelliin ei kuulu aamiaista.
Aamupalan jälkeen pakkasin tavarat kasaan ja lähdin juomaan kahvia Jyväskylän satamaan.
Satamasta lähdin koti juna asemaa ja kotia.
Oli tosi hyvä reissu ja tuli tarpeeseen,kun sai olla ihan yksin. Suosittelen jokaista ottamaan pienen ajan ihan yksin.
-Riina
Kommentit
Lähetä kommentti