Itsetehty jäätelö

Mun kesäisessä listassa oli tehdä itse jäätelöä. Ja päätettiin, että kokeillaan onnistuuko. Meillä ei ole jäätelökonetta, mutta netin mukaan ilman pärjää.
Perus raaka-aineet oli kerma, kananmunat ja sokeri.
Ensin vaahdotettiin kerma,sitten vaahdotettiin valkuaiset.
Lisättiin sokerit ja keltuaiset kerman ja valkuaisten kanssa.
Sen jälkeen voi soveltaa oman maun mukaan minkälaisen jäätelön haluaa. 
Me tehtiin mustikka jäätelöä ja päälle laitettiin keksin muruja.
(Yritettiin matkia Ainon mustikkapiirakka jäätelöä)

Laitoin jäätelön söpöön yksisarvis vuokaan,jonka sain siskoltani synttäri lahjaksi.

Jäätelön annetaan olla pakastimessa vähintään 4h, Mutta meillä se oli yön yli.

Yritin tehdä palloja, mutta se oli liian kovaa,joten veitsellä leikkasin paloja. Jos siihen olisi laittanut glukoosi siirappia,olisi pallojen teko ollut helpompaa.

Jäätelön teko oli helppoa ja yksinkertaista. Taidetaan tehdä useammin jäätelöä itse.
-Riina 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaahtokarkki palat

Hävikki granola

Diy joulukalenteri