Testissä helppo kasvisateria

Sunnuntait on rentoi päiviä ja siksi haluun myös ruoanlaiton olevan hyvää mutta suht helppoa. Näitä Henri Alenin kehittämiä Komero-tuotesarjan paketteja on tullut lähikaupassa katsottua jo pidempään ja nyt on aika testata yhtä niistä. Komeron tuotteisiin kuuluu 6 erilaista pakettia ja tänään valikoimista mukaan lähti limellä maustettu thaimaalainen nuudeliherkku.

Komero mainostaa tuotepaketin sisältävän kaiken mitä ruoan tekoon tarvitsee, ja se pitää täysin paikkansa. Pahvilaatikon sisältä löytyi mausteita ja ohjeita myöten kaikki tarpeellinen. Joten ei muuta kuin kattila liedelle ja kokkaamaan!










Ensin kattilaan laitettiin vettä ja mukana tulleet rouhitut sienet, tämän jälkeen pilkottiin kasvikset ja annettiin kaiken kiehahtaa jonkin aikaa.
Sokeriherneet ja porkkana pieniksi ja limestä vain toinen puoli kattilaan mausteeksi. Kiehauttamisen jälkeen sekaan nuudelit, maustetahna ja kookosmaito. Kun nuudelit olivat kypsiä, tarkistettiin vielä maku ja maustettiin suolalla sekä limellä. Annoin valmiin ruoan vetäytyä vielä lieden sivussa hetken ennen maistamista.

Tarjoilu nätistä astiasta ja päivän ruoka on valmis. Paketista riittää ainakin muutamalle nälkäiselle ruokailijalle ja ainakin itselleni maku toimii todella hyvin. Suht voimakas sen maustetahnan ansiosta, mutta ei todellakaan tulinen tms. joten ei tarvitse pelätä polttavansa suunsa liian tulisella ruoalla. Uskoisin että tämän myötä muutkin Komeron tuotteet tulee testattua tän vuoden aikana ja niistäkin toivottavasti luvassa sitten raporttia tänne.

~ Miika

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaahtokarkki palat

Hävikki granola

Diy joulukalenteri