Reissussa - Malaga

"Malaga, Havanna, Las Palmas, Panama. Iha kiva käydä mut kivempi palata", noin siis Gasellien "Mitä mä Malagas?" ja oltiin tosiaan annettu mun siskon valmistujaislahkaksi viikon reissu Malagaan mein loistavassa seurassa. Espanjaan sattui viime viikolle talvimyrsky, mut se ei mein lomaa pilannut, vaan päästiin nauttimaan kiireettömästä ajasta ja upeista jutuista.

Homma alkoi tavallaan jo sunnuntaina kun siirryttiin Riinan kaa Helsinkiin yöksi, mutta todellisesti reissun alku oli maanantai-iltapäivällä Helsinki-Vantaalta. Ennen koneeseen nousua buffetlounas ja tietenkin kahvittelut, joiden jälkeen Norwegian lennätti meidät Etelä-Espanjaan. Saapumisen jälkeen vähintään kyseenalaisella taksilla kentältä hotellille ja illalla käytiin vielä tekemässä pieni pyörähdys lähialueelle ennen nukkumista.. Huoneessa oli tosin parvekkeen ovi auki kun saavuttiin ja eka yö paleltiin varsin paljon heikkojen peittojen alla...















Tiistaiaamuna herättiin suht viileissä merkeissä ja käytiin aamukoomailun jälkeen testaamassa ekaa ja vikaa kertaa hotellin omaa aamupalaa. Ei toiminut meille hintaan nähden joten loppuviikko syötiinkin aamupala sitten huoneessa kaupasta hankituilla eväillä... Tuon kokemuksen jälkeen lähettiin sit tutustumaan paremmin kaupunkiin ja nimenomaan vanhan kaupungin puolelle. Mä oisin halunnut käydä kaupungin linnoituksessa, mut heikon sään puoleen se jäi sitten oottamaan viel uutta reissua.. Playa la Malagueta korvasi parikin kertaa linnoitusta ja muita näkemättä jääneitä kohteita ja vaik ei mikään puhdas rantakeli ollutkaan ni kyllähän tuolla viihtyi👌🏼🌴
Rannan jälkeen lounas jossain paikassa johon en koe suurta mielenkiintoo palata ja siitä vielä kauppoihin ostoksille, ruoat matkaan ja hotellille viettämään rentoa iltaa..

Keskiviikkona olikin jo paljon leppoisampi herätys kun illalla oltiin saatu huoneen lämmitys toimimaan😄 Päivän ohjelmaksi päätettiin siinä aamupalan jälkeen shoppailu ja eilisestä eri alueeseen tutustumisen.. Tuliaisostospäivä ja ruokailu niinkin eksoottisesti kuin Burger Kingissä, mut paljon loistavia ostoksia tarttui kaikille mukaan niin päivää voi pitää onnistuneena👌🏼 Disneyn kauppa tuotti yllättävänkin suuria valinnanvaikeuksia ja sinne piti palata sitten loppuviikosta uudemman kerran..😄 Illalla jälleen päämäärätöntä ihmettelyä vanhan kaupungin puolella ennenkuin sänky alkoi kutsua..

Torstai... Viikko mennyt todella nopeesti ja lisänä vielä paikallinen talvimyrsky veti myös Malagan yli jäisen sateen ja ukkosen kanssa yön aikana. Tätä myräkkää piti "tietenkin" lähtee ihmettelemään mihin muualekkaan kuin rannalle.. Alotettiin päivä kuitenkin vanhan kaupungin kaduilta, käytiin hakemassa vähän juotavaa kaupasta, etsittiin lisää tuliaisia ja syötiin ehkä parhaat avokadoleivät koskaan👌🏼












Loistavan välipalan aikana mulle tuli idea käydä kattoo Malagan härkätaisteluareenaa.. Jäi vähän vaisuksi ja jäi harmittamaan ettei sisätiloihin päässytkään vierailemaan.. Tässä vaiheessa oltiin kuitenki varsin lähellä rantaa niin seuraava kuningasidea oli tietenkin mennä sinne. Eikä siellä sitten niin kylmäkään ollu niin hyvin pystyi jonkun aikaa kuvailemaan..
Rannalta jatkettiin lounaalle ja ostoksille rantakadun varteen, hyvän lounaan, jälkkäriherkuttelun ja ananastyynyn ostamisen jälkeen käytiin hotellilla pienellä päivälevolla ennen illan menoja..

Torstai-ilta oli treffi-ilta. Käytiin drinksuilla, käveltiin kaupungilla, kuvattiin paljon ja kosittiin. Kosinnasta on jo tarkempi kuvaus niin todetaan että oli pikkusen haastava saada keksittyä puolittain lennosta sopiva paikka kun alkuperäinen idea kaatui aikataulun ja sään tuomiin ongelmiin.. Paikka löytyi, myöntävä vastaus tuli ja hienot sormukset on molemmilla tälläkin hetkellä sormessa, mahtava fiilis!
Kukaan ei tiennyt ideasta ennakkoon niin mun siskon ilme oli varsin huikea ku päästiin takaisin hotellille ja Riina näytti sormuksen😄



Perjantai alkoi jo totutusti aamupalalla huoneessa ja samalla päivän ohjelma alkoi hahmottua muotoonsa.. Aamiaisen jälkeen lähettiin melkein heti vielä kiertelemään tavaratalot ja kauppakeskukset läpi jotta saatiin viimeiset tuliaiset mukaan Suomeen. Herkuteltiin vähän donitseilla siinä ostosten lomassa ja palattiin Disneyn kauppaan, josta tosin sit lähettiin ilman ostamista ku valinnanvaikeus oli ymmärrettävästi varsin massiivista.. 

Kuva siskoni Monan ottama

Iltapäivän ohjelmana oli Picasson taidemuseo. Olihan se kokemus. Arkeologinen kellari oli kuitenkin mulle ehkä astetta mielenkiintosempi, mutta sisko tuntui saavan hyvin irti myös Picasson teoksista ja hyvä niin👌🏼 Museo on todella iso ja pari tuntia vierähti kolutessa saleja läpi, tän jälkeen nopea käynti hotellilla ja vielä illan juttuihin.

Illalla käytiin vielä kaupassa hakee aamupalaa, sisko otti kauppakassin mukaansa hotellille kae lähdettiin Riinan kaa vielä viimeiselle illalliselle Malagassa ennen paluuta kotiin. Pienen pyörimisen jälkeen löytyi loistava italialainen ravintola ja terassilla oli todella kiva istuu vaikka pieni sadekuurokin veti yli siinä syömisen aikana. Elämäni paras lasagne löytyi tuolta, todella hyvä löytö

Viimeisen hotelliyön jälkeen oli vähän kaksijakoiset tunnelmat. Toisaalta oli kiva palata taas Suomeen ja tuttuihin maisemiin, mut sit taas toisaalta ei ois kiinnostanut yhtään tulla takaisin.. Noh.. paluu kuitenkin tapahtui, lentokentällä vielä pientä kriiseilyä mut kaikki pääsi koneeseen ja sulassa sovussa siinä melkein 5 tuntia istuttiin, vähän ehkä meni loppuvaiheessa moti matkustamiseen mut koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle oltiin kaikki taas hyvillä mielin.
Käytiin todella nopeasti hakee parit tavarat mun siskon luota ja liikuttiin yöksi Hämeenlinnaan ja vasta sunnuntaina alkuillasta takas kotiin..

Kokonaisuutena todella jees viikko. Ei siitä täysin aurinkolomaa tullut, mut se ei meitä lopulta hirveästi haitannut. Saatiin irtiotto arjesta ja rentouduttua täysin kotona odottavista jutuista. Katellaan mihin seuraavaks päästään, mutta tää ei todennäköisesti oo vuoden viimeinen matkapostaus🤔🌴

~Miika

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaahtokarkki palat

Hävikki granola

Diy joulukalenteri