Mitä söin päivässä
Mun mielestä on mielenkiintoista katsoa mitä muut syö päivässä ja samalla saa uutta inspiraatiota ruuanlaittoon.
Mä kuvasin ihan tavallisen keskiviikon, mutta ajattelin tehdä Malagasta toisen version. Siellä tullaan syömään vähän erilailla.
Aamulla mulla on yleensä ihan hirvee nälkä niin teen melkein päivittäin puuroa, puuron kanssa mulla oli mansikoita ja vadelma keittoa.
Yleensä juon kahvia, mutta tällä hetkellä olen tykästynyt juomaan teetä. Ja jokaiseen aamupalaan kuuluu hedelmä.
Päivän ruuaksi söin edellispäivän kasvissosekeittoa. Päällä oli raejuustoa ja juomana maitoa.
Noin viiden aikaan Miika tuli kotiin ja juotiin britti tyyliin viiden tee. Mä otin tuollaisen belgialaisen vohvelin ja se sulaa kivasti teemukin päällä.
Mä yleensä syön toisenkin lämpimän aterian,mutta olen ollut kipeänä ja olen syönyt ruuat tosi myöhään,niin ei sitten ollut nälkä.
Iltapalaksi tein smoothien.
Tossa oli perus aineet,mitä laitoin ja lisäsin vielä chian siemeniä ja kaurahiutaleita. Miika teki mulle vielä suolakurkku leivän.
Semmoiset oli mun keskiviikon ruuat. Yritän pitää ateria rytmistä kiinni, mutta flunssan takia olen syönyt silloinkun jaksan.
Nyt ollaan paranemaan päin ja parin viikon päästä ollaan jo etelässä.-Riina
Kommentit
Lähetä kommentti