Meidän jouluaatto
Herättiin aikaisin aamulla..tai siis mä heräsin klo 6.40 ja herätin Miikan samalla..Koska oli jouluaatto nii ei sillon nukuta pitkään.
Lähdin puuron keittoon.Tänä vuonna tein joulupuuron vanilja soijamaitoon ja siitä tuli tosi hyvää. Vieraatkin tykkäsivät siitä.
Aamupalan jälkeen mentiin katselemaan jouluohjelmia ja sen jälkeen avattiin lahjat.Saatiin yhteisinä lahjoina lakanoita, suklaata, lautapeli, leivänpaahdin ja ruuan tarjoiluun tarkoitetut kivilevyt,kahvia ja teetä.
Ja ihanat eläin mukit.
Lahjojen availun jälkeen oli joulusauna.Mä tein samaan aikaan joulutorttuja.
Pääruokana oli kinkkua ja laatikoita eri lisukkeilla.Tein myös tofupaistia ja siitä tuli uusi suosikki.Pääsee myös ensivuoden joulupöytään.
Jälkiruokana oli torttuja, pipareita ja Miikan tekemä juustolautanen.
Lähdin puuron keittoon.Tänä vuonna tein joulupuuron vanilja soijamaitoon ja siitä tuli tosi hyvää. Vieraatkin tykkäsivät siitä.
Puuron keiton yhteydessä katoin pöydän ja laittelin aamupalaa tarjolle. Kaikki muut katsoivat joulupukin kuumalinjaa.
Ja ihanat eläin mukit.
Lahjojen availun jälkeen oli joulusauna.Mä tein samaan aikaan joulutorttuja.
Iltapäivällä alettiin valmistella jouluruokaa. Meillä oli tänävuonna tosi värikäs joulupöytä ja tosi paljon erilaisia ruokia.
Alkupalaksi tein ruisnappeja lohi ja porkkala täytteellä
Jälkiruokana oli torttuja, pipareita ja Miikan tekemä juustolautanen.
Juomana oli kotikaljaa, makuvettä, mehua ja colaa.
Ruuan jälkeen iski ruokakooma ja lepäiltiin loppuilta.
Kasattiin yksi big ben pienoismalli ja mentiin nukkumaan.
Meillä oli ihana ja rauhallinen joulu.
-Riina ja Miika
Kommentit
Lähetä kommentti