2019, mitä jäi mieleen?
11 tuntia vuosikymmenen päätökseen tän kirjoitushetkellä, aattelin että vois vähän katsoa tätä vuotta ja sen parhaita hetkiä. Iso vuosi, mahtui iloa, surua, huikeita kokemuksia ja uusia juttuja. En tosiaan muista kaikkee kaikilta kuukausilta, mut otan tähän mun näkökulmasta vuoden parhaita juttuja..
Suurimmat elämänmuutokset

Tammikuussa palasin ekaa kertaa varmaan 10 vuoteen Hämeenlinnaan ku Riinan kanssa alettiin tapailemaan toisiamme. Helmikuun puoliväliin pohdittiin hommia ja päätettiin alkaa seurustelemaan virallisesti. Etäsuhdetta ja molemminpuolista reissailua kaupunkien välillä kesti toukokuun loppuun saakka, kunnes pakattiin muuttolaatikot ja siirryttiin Tampereelle.
Hauskaa on ollut, enkä vaihtais hetkeäkään pois siitä mitä ollaan yhessä koettu. Välillä toki ollut myös niitä vaikeempia hetkiä ja ollaan pidetty yöllisiä keskusteluja tulevaisuudesta, mut kaikesta ollaan selvitty ja ens vuodesta tulee todella hieno meille. Tähän palataan sitten myöhemmin, mut jo muutaman viikon päästä ollaan reissussa auringon alla, kiva päästä hetkeksi pois Suomen talvesta 🌴👌🏼
Tomorrowland 2019
Tätä en voi olla mainitsematta. Maailman upein festivaali puitteiltaan ja kokoluokaltaan. Kesäreissu vei siis vihdoin Belgiaan ja 30km Brysselistä pohjoiseen, pieneen Boomin kaupunkiin. Lippujen saanti vei 5 vuotta, mutta näin jälkikäteen voin helposti sanoa että oli kaiken vaivannäön ja odotuksen arvoista👌🏼
16 lavaa, noin 400 DJ:tä ja reilut 100 000 kävijää, ihan paras kokemus. Ainoot huonot puolet reissussa oli ekan päivän tappohelle ja melkein missattu vaihtolento Tukholmassa, mutta muuten aikalailla 5/5 reissu. Näin myös ekaa kertaa omia suosikkiesiintyjiä ja lukuisia sellaisia ketä ei koskaan tulla saamaan Suomeen.
![]() |
Mä ja Ruben de Ronde |
Mitä vuonna 2020?
Mitä mä sitten ootan ensi vuodelta? Vaikee sanoa vielä kaikkea, mut ainakin pari hyvää reissua, kivaa yhdessäoloa ja upeita kokemuksia. Työpaikka vaihtuu varmaan ensi vuonnakin, mut jos vihdoin keksin mitä haluan tehdä niin en laita vastaankaan. Muutosten vuosi tulossa, mutta ootan innolla mitä kaikkee me keksitään yhdessä.
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
~ Miika
~ Miika
Kommentit
Lähetä kommentti