Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Muutoksen tuulia

 Syksy on aina uuden alkua.Ihmiset aloittaa opiskelut tai jotain muuta uutta.Minä en saanut opiskelupaikkaa tai töitä. Eli siis työttömän arki jatkuu toistaiseksi.Syksyn yhteishaussa aijon yrittää hakea uudelleen opiskelmaan ja jokapäivä selailen avoimia työpaikkoja. Meillä on jo jonkin aikaa ollut fiilis,että haluamme jotain uutta arkeemme ja elämässä on käännettävä uusi sivu. Meistä tulee syyskuussa helsinkiläisiä. Löydettiin unelmien asunto hyvällä sijainnilla ja päästään asumaan puhtaaseen ja hyväkuntoiseen asuntoon. Tässä meidän nykyisessä on enemmän vikoja ja huono sisäilma.Koko ajan saisi olla imuroimassa tai pyyhkimässä pölyjä.ilma ei vaihdu kunnolla ja täällä on koko ajan tuskasen kuuma. Odotamme innolla mitä helsinkiin muutto tuo ja miten meidän arki lähtee kulkemaan.  Kivoja juttuja siis tiedossa.  -Riina

Keskiaikafestivaalit

Kuva
  Koronan takia aivan liian moni mielenkiintoinen homma mennyt ohi tai ainakin siirtynyt, mutta sentään yksi piti pintansa ja saivat toteutettua oman show'n ammattitaidolla. Hämeenlinnan jo perinteiset Keskiaikafestivaalit painittiin siis tän viikonlopun aikana tuossa Linnanpihalla ja pitihän sinne ekaa kertaa koskaan päästä käymään. Magiaa ja myyttejä Tapahtuman vaihtuvana teemana oli tänä vuonna "Magiaa ja myyttejä", taiat ja loitsut sekä mantrat ja shamaanirummut näkyivät ja kuuluivat ympäri tapahtuma-aluetta ja haarniskat ja miekat kalisivat kun taisteluareenoilla miteltiin pitkin päivää. Ruokaa valmistui tulipadoissa niin viikinkien kuin keskiajankin leireissä, fantasialeiri toi osuutensa mystiikkaan ja sepät takoivat rautaa minkä ehtivät. Ruttotohtorien kaitsennassa oli myös vallitseva todellisuus huomioitu ja käsidesiä löytyi ihan jokapuolelta.  Eikä toki sovi unohtaa myöskään lusmuilutalkoita tai kokonaisena savustettua sikaa jota keskiajasta hullaantuneelle festi...

Riinan päivä

Kuva
8:00 Heräsin ja jäin vielä hetkeksi selailemaan somea. 8:30 Menin keittämään kahvia. Meillä on semmoinen kahvinkeitin,joka jauhaa pavuista tuoretta tällä hetkellä meillä on käytössä Pauligin Reykjavik pavut. Tein siinä samalla aamu puuron, jonka syön melkeempä joka aamu. Sekoitan puuron joukkoon vähän jugurttia ja päälle marjoja. Katsoin jotain hääpuku ohjelmaa,kun söin aamupalaa. Tykkään hitaista aamuista, joten syön aamupalaa tosi kauan. 9:10 Kävin suihkussa ja sen jälkeen jatkoin pesukoneen puhdistusta. Mulla oli irto osat yön yli likoamassa ja puhdistin ne kunnolla. Sen jälkeen pesin normaalisti koneellisen pyykkiä. 9:40 Jatkoin mun peiton virkkaamista. Jouduin tilaamaan lisää lankaa, että saan tuon joskus valmiiksi. Ja siinä samalla katsoin Sunnuntai lounasta. 10:30 Mä tein työhakemuksen ja selailin eri työpaikkoja. Jotain mielenkiintoista löytyi, mutta Mulla ei riitä työkokemus. 11:00 Söin lounaaksi makaronilaatikon samalla katselin jotakin YouTube videoita. Lounaan jälkeen otin ...